Taikamuseo kesällä Mustion linnassa

Taikuri Mano d’Oron taikamuseo on taas tänä kesänä esillä Mustion linnan makasiineilla. Näyttely on auki 2.6.2020 – 31.7.2020 , tiistaista sunnuntaihin kello 11-17 Mustion Linnan Makasiinissa. Osoite Hållsnäsintie 89, 10360 Mustio. 

Tämä taikuruuden historiasta kertova näyttely on vuosien tutkimustyön ja onnekkaiden löytöjen tulos. Näyttelyssä esillä oleva kokoelma on täynnä harvinaisuuksia ja ainoa laatuaan Suomessa. Näyttelyn esineet kuuluvat taikuri Mano d’Oron (Philippe Todaro) ja Merja Todaron “Taikamuseoon”.
Belgialaissyntyinen ammattitaikuri on harjoittanut ammattiaan Suomessa jo useita vuosia. Esiintymisiä on kertynyt myös muista Euroopan maista. Vuosien keräilyharrastuksen jälkeen syntyi idea oman näyttelyn järjestämisestä.

Kokoelma on aikaisemmin ollut esillä mm. Lohjan Museossa, weegeessä Espoossa, Merimuseo Wellamossa Kotkassa. Mustion Linnan Makasiinissa vuonna 2019 ensimmäisen kerran ja nyt uudestaan vuonna 2020.
Yleisöllä on nyt ainutlaatuinen tilaisuus tutustua paremmin “Taikamuseon” laajaan ja ainutlaatuiseen esineistöön sekä taikuuden kulttuurihistoriaan ja sen jännittävään maailmaan.

Esineistössä on sekä lapsille että aikuisille mielenkiintoisia esineitä ja tarinoita.
Näyttely on samalla opettavainen, hauska ja mystinen. Yleisön on vaikea uskoa silmiään näyttelyä katsellessa.

Liput:
Aikuiset 10€
Opiskelijat ja seniorit 8€
Lapset (2-15v) aikuisen seurassa 2€

https://www.mustionlinna.fi/fi/tapahtumat/tapahtumat/teatteri/taikanaeyttely

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *